sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Ensimmäiset asiakkaat
Leikkasin tänään mummoni sekä isäni hiukset. He saivat kunnian olla minun ihka ensimmäiset asiakkaani! Aluksi jännitti, mutta se meni nopeasti ohi.
Mummolle tein latvojen tasausleikkauksen. Se oli nopea ja helppo tehdä, sen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Iskän hiuksien kanssa meni enemmän aikaa, koska emme ole koulussa vielä harjoitelleet paljoa miesten hiustenleikkausta. Loppujenlopuksi se meni myös hyvin. Korvalliset olivat mielestäni kuitenkin hankalin kohta kyseisessä leikkauksessa. Leikkasin iskän hiukset käyttämällä pääosin saksi-kampa tekniikkaa.
maanantai 15. syyskuuta 2014
Kikkuraa
Autoin viikonloppuna kaveria kiharoiden tekemisessä. Laitettiin tuollaiset jänskät papiljotit pyyhekuiviin hiuksiin hänelle ja annettiin niiden olla yön yli päässä. Aamulla aukaistiin papiljotit ja tadaa, kiharat oli valmiit.
Ajatuksia ensimmäisestä jaksosta
Kohta on ensimmäinen jakso hiusalan opiskelua takana. Paljon uusia asioita on tullut eteen sekä opittu, mutta vielä paljon kaikkea edessä!
Leikkausharjoitukset ovat menneet minusta ihan hyvin. Joitakin asioita, kuten käsien asennot, pitää vielä treenata. Pitää vain rohkeasti luottaa itseensä ja antaa mennä, tuonnehan on tultu oppimaan! Tekemällä oppiminen on minulle parhain tapa, sitä oppii tuntemaan omat työtavat ja oikeat asennot. Opettajan ohjaustyyli on hyvä ja apua saa, kun sitä tarvitsee :)
Ala tuntuu omalta, mutta pitkät koulupäivät ovat olleet hieman väsyttäviä. Niihin on kuitenkin totuttava työelämää ajatellen ja töitä on tehtävä, jos haluaa menestyä alalla. Haluan kehittyä hyväksi parturi-kampaajaksi! Hyvä ryhmähenki sekä kavereiden tsemppaaminen ovat myös auttaneet selviämään pitkistä päivistä. Odotan jännityksellä ja innolla, mitä vielä eteen tupsahtaa!
torstai 4. syyskuuta 2014
Porrastus
Ollaan tehty koulussa viime ja tämän viikon aikana porrastusleikkaus harjoituspäähän. Se on minusta tähän asti opituista leikkauksista vaikein ja onnistui ihan ok. Kuvien laatu ei ole mistään parhaimmasta päästä.... :D
![]() |
Alku ositusta |
![]() |
Leikkaus 45° kulmassa |
![]() |
Föönattu ja viimeistelty lopputulos |
![]() |
Kuvassa näkyy (huonosti tosin) myös porrastettu otsis. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)