torstai 15. tammikuuta 2015

Arvioitava leikkauskoe


Alkuviikosta meillä oli leikkauskoe. Meidän piti tehdä mallin mukainen leikkaus, graduated bob. Katsoimme ensiksi videon, kuinka leikkaus suoritetaan ja sen lisäksi saimme paperilla ohjeet. Työ piti tehdä itsenäisesti, pari arvioi työskentelyä.

Ennen leikkausta




Hevosenkenkä osio erotettiin ensimmäiseksi. Toinen jako lähti heppakengän takaosasta niskaan. Taakse tehtiin noin sentin levyinen mittapituus osio ja se leikattiin halutun mittaiseksi.





Mittapituuden leikkaamisen jälkeen aloitettiin leikkaamaan takaosaa. Alku jako noin puoleen väliin takaosaa, vinosti eteenpäin piteneväksi.






Leikkauksen edetessä hyvä tarkistaa, onko mitta pysynyt symmetrisenä molemmin puolin.




Korvan päällisosiin mentäessä leikattavat osiot vedettiin eteen asti.




Ennen hevosenkenkä osion leikkaamista alemmat hiukset kuivattiin...




... että niska leikattiin vapaalla kädellä mallin mukaiseksi. Tässä vaiheess myös tehtiin tarkistusleikkausta jo leikattuihin osioihin.




Hevosenkenkä osio laskettiin osio osiolta alas ja leikattiin.




 Valmis työ kuivattuna sekä muotoiltuna.






Työ oli haastava, vaikka olenkin leikannut äitille muutaman kerran porrastuksen. Tämä oli kuitenkin hyvin erilainen porrastus. Leikkaus meni ihan ok, paremminkin olisin voinut onnistua. Porrastus meni mielestäni hieman liian lyhyeksi ja korkealle, ei mennyt ihan mallin mukaisesti. Työn edetessä piti miettiä käsien asentoja, missä asennossa on hyvä ja ergonimista leikata.



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Long Bob


Leikkasimme kuluneella viikolla mallipäälle long bob -nimisen hiusmallin.

Alku lähtökohta

Osituksen teimme siten, että ensimmäiseksi teimme hevosenkenkä osion päälaelle. Siitä teimme suoran jaon niskaan. Leikattavat osiot otimme noin sentti kerrallaan vaakaosissa. Leikkauksen edetessä osiot menivät ihan eteen asti. 
 

Hevosenkenkä osio leikattiin viimeiseksi siten, että otimme siitä hieman pyörtävän osion kerrallaan.



Valmis leikkaus kuivauksen jälkeen.


Uusi vuosi, uudet kujeet?

Vuosi vaihtui uudeksi, mutta näin vuoden aluksi ei ole tullut vielä uutta ihmeellistä vastaan. Viime viikonloppuna pääsin leikkelemään oikein urakalla hiuksia. Sain asiakkaakseni äipän, iskän, mummon, tätsyn sekä kaksi serkkuani. Kaikille tein oikeastaan siistimisleikkauksen, hyvä aloittaa uusi vuosi siisteillä hiuksilla! Saa nähdä, mitä kevätlukukausi tuo tullessaan!