Tällä viikolla tiistaina minulla oli ensimmäinen asiakas koulussa, leikkasin äitini hiukset. Alkulähtökohdasta en muistanut ottaa kuvaa, mutta tarkoitus oli leikata hiuksia muutama sentti lyhyemmäksi ja pitää sama malli hiuksissa.
Alkuositus tehtiin siten, että ensimäiseksi tein hevosenkenkäosituksen. Ositus tehtiin hieman alemmaksi kuin se yleensä tehdään, koska piti ottaa asiakkaan pyörre huomioon. Niskaositus tehtiin siten, että malli pitenee hieman eteenpäin.
Niskaosa leikattiin säteittäin. Hius vedettiin ensin miltei 90 asteen kulmaan, josta sormet sitten käännettiin 45 asteen kulmaan. Seuraava osio, joka on kuvassa nostettu pienellä metallisella pinnillä ylös, laskettiin alas ja yhdistettiin ensin leikattuun osaan.
![]() |
Ennen leikkausta. |
![]() |
Leikkauksen jälkeen. |
Seuraavaksi yhdistettiin sivuosat takaosaan. Pituutta sivuosiin piti jättää sen verran, että ne saa laitettua korvan taakse, siten että ne pysyvät siellä.
Etuhiukset leikattiin hieman vinoon siten, että niiden lyhyin kohta on suurinpiirtein oikean kulmakarvan korkeimman kohdan kohdalla.
Lopputulos föönauksen ja laiton jälkeen.
Tämä oli tosi hieno leikkaus ja selvisit hyvin haasteellisesta porrastuksesta.
VastaaPoista