perjantai 15. huhtikuuta 2016

Ensimmäinen koulupäivä

Maanantai 11.4.

Aamusta pääsimme pienelle kiertoajelulle täällä Winnipegissä. Oli mukavaa nähdä hieman kaupunkia ennen kouluun menoa. Kiertoajelun jälkeen menimme koululle. Meillä on joka arkipäivä koulua kello 15.30-21.30, mikä on minusta todella outoa. Meidän luokalla on noin viitisentoista oppilasta, jotka ovat kaikki täysi-ikäisiä. Pääsimme heti näkemään sekä kokeilemaan hiustenpidennyksen laittoa.


Ensin hiuksiin kiinnitettiin osiokerrallaan microringit. Niiden laittaminen oli minulle uutta ja hieman haastavaa. Niiden laittaminen vaati sorminäppäryyttä.



Kun ne ringit oli laitettu paikoilleen pidennysosio ommeltiin kiinni niihin. Omepeleminen aloitettiin siten, että neula+lanka vietiin kolmesti pidennysosion läpi. Sitten se kiinnitettiin ensimmäisen microrinkiin pujottamalla neula vasemmalta ringin ja päänahan välistä. (Tätä on hieman vaikea selittää näin kirjoittamalla että sen ymmärtäisi selkeästi.) siitä sitten jatkettiin pidennykset loppuun. 




Päivä oli todella pitkä ja uuvuttava, mutta oli todella jännittävää sekä hienoa päästä tutustumaan uuteen paikkaan. Eiköhän tämä lähde sujumaan tästä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti